Saturday 16 August 2008

Postia! - Mail!

Eilen tuli tämä postilaatikkoon:


Olin todella pettynyt, kun ei tullutkaan pakettikorttia. Olisin nimittäin halunnut sen fabric mountin nyt viikonlopuksi, että olisin voinut opetella käyttämään sitä ennen kuin ensi viikolla alkavat gradunkirjoituskiireet. Olin ajatellut, että kun ensin totuttelee käyttöön viikonloppuna, voi sitten gradun kirjoittamisen lomassa välillä tunteroisen tai kaksi ristipistoilla kun homma jo sujuu ja on tottunut sen fabric mountin kanssa työskentelemään.

Päätin, etten jätä yhtään kiveä kääntämättä ja lähdin lähipostiin kysymään, olisiko siellä minulle Kanadasta isokokoista mutta kevyttä ja litteää pakettia. Ja olihan siellä! Oli tullut sinne eilen! Nyt se on siis minun:


Tänään tentin jälkeen harjoittelin värkin säätämistä ja kankaan kiinnittämistä, ja yllättävän helpostihan se kävi. Tästä sitten tiskaamisen jälkeen jatketaan (pakko tiskata ennen ruuanlaittoa, minun vuoro enkä halua kovin isoa vuorta). Laitoin jo keskelle langanpätkän aloituspaikan merkiksi.

Ne yllätyslahjat oli langansäilytysjuttuja (miksi niitä nyt oikein sanotaan?):

Nättejä ja tuoksuvat hyvältä! Nyt tiedän, mihin säilön kaikki kirjontatöiden jämälangat värijärjestykseen. :) Pitää vaan sitten aina muistaa kiinnitellä niihin lankoihin pikkulappusia jotka kertovat, mikä lanka ja sävy on kyseessä.


Yesterday, I got the Resan till Melonia (one of my favourite cartoons) DVD I had ordered from cdon.com a few days earlier. (See the first picture in this entry.)

I had also been hoping that the fabric mount I had ordered from Canada a couple of months ago would get here by the weekend, and was really disappointed when I didn't find a notice about it in the mailbox. I decided to go to the local post office to ask if they had the parcel there but just hadn't had time to send me the notification yet, and I almost went through the roof when they told me that it had just arrived there that day! (See the second picture in this entry.) So now I have it and can start stitching just as soon as I've washed the dishes.

They had also included some surprises along with the fabric mount to apologise for the delay in sending it. It appears that the surprises are thread holders (or whatever they're called, you know what I mean, just look at the last picture in this entry). They are prettier than cardboard ones and smell very nice!

No comments: